Nyt on sitten päästy työmaaovista eroon (jos joku kaipaa sellasia Lappeenrannan suunnilla, niin myydään pois!). Ja oikeiden ovien lisäksi lukotkin on laitettu paikoilleen. Vieläkin täytyy päivitellä, että lukot on kyllä kalliita! Näihin loppuvaiheen pikkujuttuihin uppoaa kyllä mielettömästi rahaa. Mutta talo näyttää nyt edestä katsottuna tältä.

Vähän keskeneräiseltä tuo vielä näyttää, kun laudotuksia puuttuu, mutta eiköhän sekin tilanne muutu lähitulevaisuudessa.

Olohuoneesta terassille vievä ovi on tämän näköinen.

Samanlaiset ovet siis myös kodinhoitohuoneessa ja takkahuoneessa. Teknisen tilan ovi on sitten toki ihan tavallinen. Tosin siihenkään ei otettu sitä pakettiin kuuluvaa ovea, vaan vaihdettiin pystyraidat vaakaraitaan, jotta sopii paremmin kokonaisuuteen.

Appiukko oli laittanut myös takkahuoneen oven viereen ensimmäisen kulmalistan paikoilleen, hyvältä näyttää! Tämän päivän aikana kulmalistoja ilmaantunee paikoilleen paljon lisää.

Omat vanhempani ovat tällä viikolla tulossa pariksi päiväksi maalailemaan, joten talo alkaa vähän kerrassaan saada myös lopullista väriä pintaan.