Hommat etenee taas ihan kivasti. Sauna ja pesuhuone on koolattu ja laatoituksetkin on alotettu. Mosaiikit on lähes kokonaan paikoillaan sekä kylppärin että wc:n puolella. Piakkoin nuo saavat seurakseen sitä suihku-wc:stä tuttua 10 x 40 valkoista laattaa.



Takkahuoneessa takka on saanut valkoisen pinnan. Huonon kulutuskestävyyden takia se takkaan kuulunut antiikkilaasti korvattiin tällaisella valkoisella rappauksella.



Taustalta näkyy että myös takkahuoneen seinä on saanut harmaan rappauksensa. Kuvaa kokonaisuudesta ei vielä ole, koska työ ei ole täysin valmis. Oikea syy on siis se että tavaraa oli niin paljon tiellä, ettei kunnon kuvaa saanut. Tältä se näytti sillon kun oli vasta primerit paikoillaan. laugh



Väristä tulee siis tummanharmaa. Samalla tyylillä tehtiin sitten saunaan kiukaan taustakin. Itse en oikein ole niiden kiviviritysten suurin ystävä, joten tuo näytti omaan silmään paljon paremmalta. Makuasioita. wink Vasemmalla työt vielä kesken, oikealla valmista.