Saunan lauteet tulivat meille lopulta Tähtisaunoilta. Kilpailutimme monia lauteiden toimittajia, mutta lopulta valinta oli ihan selvä. Valinta ei edes perustunut pelkästään hintaan, vaan todella hyvään palveluun. Kiitos siis Tähtisaunojen Kaisalle loistavasta asiakaspalvelusta! Aika harvoin tässä raksaprojektin aikana on päässyt antamaan hyvää palautetta, kerrankin näin!

Toki hintakin oli huomattavasti edullisempi kuin esimerkiksi täysin vastaavaa saunaa tarjonneella SunSaunalla. Toimitus oli todella nopea, liekö sitten saunapuolella vähän hiljaista näin talouskriisien keskellä. Mutta tässä siis pimeähköt hölmösti salaman kanssa napsaistut kuvat.




Viikonloppureissultamme palauduttuamme huomasimme myös, että täällä on ilmiselvästi vieraillut harvinainen näky, sähkömies! Melkein voisin sanoa, etten usko ennen kuin näen. Jotain todistusaineistoa oli kuitenkin jäänyt, joten ilmeisesti sähköhommat ovat ihan oikeasti (hyvin vähän) edistyneet.



Muutamat rimotuksetkin on paikallaan, mutta vieläkin niissä riittää maalausurakkaa. Toivottavasti säät ovat tällä viikolla suosiolliset.